Aktuellt

TURUN RIENNON KORIPALLOPERHE KAIPAA TUKEASI!

Korona-pandemian vaikutukset ovat erityisesti urheiluseuroille erittäin suuret, eikä Turun Riennon Koripallo ole tässä mikään poikkeus. Seura työllistää yhden päätoimisen, yhden osa-aikaisen ja kymmenkunta OTO-valmentajaa. Lisäksi hallinnolliset kulut pyörivät koko ajan, vaikka aktiivinen koripallotoiminta on tauolla. Seuran valmentajat työskentelevät edelleen tehden korisperheelle omatoimiharjoittelun ohjeita ja suunnitellen tulevaa kautta. JBT-turnauksen peruuntuminen aiheuttaa ison loven seuran kassaan. Nyt on mahdollisuus tukea omilla pienillä teoilla turkulaisten lasten koripallotoimintaa tai vaikkapa meidän naisten edustusjoukkueen matkaa kohti seuraavaa kautta!

KANNATUSJÄSENYYS #YOUNEVERPLAYALONE

Liity seuran kannattajajäseneksi lahjoittamalla esimerkiksi 20 e, 50 e tai 100 e koripallotoiminnan pyörittämiseen! Jäseneksi voi liittyä laittamalla haluamansa rahasumman seuran tilille (tiedot alla) ja lisäämällä kommenttikenttään meidän sloganin ”youneverplayalone.” Tuotoilla tuetaan valmentajien työllistymistä sekä juniorien harrastusmahdollisuuksien jatkumista edelleen. Yli sataa pelaajaa viikkotasolla liikuttava seura on erittäin kiitollinen kaikesta saamastaan avusta!

SEURAN PÄÄTILI:

FI29 5716 9020 0028 66

Kuvassa seuran minitytöt (2008-2009.)

FANI-PAIDAT

Riennolla on myynnissä seuran logolla varustettuja fani-paitoja kolmessa eri värissä (vihreä, valkoinen ja musta.) Paitojen kuvat ja hinnat tulevat näkyville nettisivuille ja someen ihan lähipäivinä, jotta jokainen voi ostaa omansa ja tukea tällä tavoin seuran toimintaa. Fani-paita päällä on myös erittäin kiva palata kenttien laidoille kannustamaan heti uuden koriskauden alettua!

EDUSTUKSEN KAUSIKORTTI ENNAKKOON

Turun Riennon edustusjoukkue on viime vuosina menestynyt erinomaisesti ja luonut pohjaa meidän tyttöpelaajille kasvaa kohti aikuistason kilpapelejä. Kahtena peräkkäisenä vuotena playoffeihin pääsy on alueen muutkin seurat ja lajit huomioiden aika kova suoritus. Voit tukea edustusjoukkuetta tulevan kauden starttaamisessa ostamalla kausikortin ennakkoon! Kausikortti maksaa 60 e ja sillä pääsee kaikkiin kauden 2020-2021 otteluihin sisään harjoitusottelut ja playoffit mukaan lukien. Kausikortin saat ostettua laittamalla rahasumman edustusjoukkueen tilille (tiedot alla) ja lisäämällä kommenttikenttään ”oma nimi / kausikortti.” Kausikortin voi lunastaa edustusjoukkueen otteluiden lipunmyynnistä omalla nimellä.

EDUSTUSJOUKKUEEN TILI:

FI7257169020002965

Kuvassa edustuksen pelaaja Saaga Laine.

You never play alone! Pidetään yhdessä huolta, että sloganin mukainen toiminta jatkuu myös tulevalla kaudella!

sv_SESvenska