Aktuellt

U19-tytöt ikäluokkansa SM-sarjaan

Turun Riennon U19-joukkue selvitti tiensä edellisenä viikonloppuna pelattujen SM-karsintapelien kautta ikäluokkansa SM-sarjaan. Riennottaret pelasivat karsinnoissa kolme ottelua, hakien niistä kaksi tarvittavaa voittoa ja varmistaen sitä myöden paikan korkeimmalla sarjatasolla.

Riennottarien SM-karsintalohko pelattiin Tampereella Tammelan koululla, jossa lohkon muut joukkueet olivat järjestävä joukkue Tampereen Pyrintö, Jyväskylä Basketball Academy sekä Ringside 2 (Vantaa). Riennon osalta turnaus käynnistyi lauantai-iltapäivällä ottelulla Ringside 2 vastaan. Ottelussa ei lopputuloksellista jännitystä riittänyt juuri alkuminuutteja pidemmälle, kun Riento pyyhki jo menojaan. Kuitenkin vastustaja pelasi yritteliästä ja aktiivista koripalloa, jota vastaan oli erittäin hyvä harjoitella oman joukkueen asioita tulevaa varten. Loppulukemat 101-52 ja riennottaret suihkun kautta hotellille ja myöhemmin yhdessä syömään sekä valmistautumaan sunnuntain koitoksiin.

Sunnuntaiaamuna vastaan asettui karsintaemäntä Pyrintö, joka on ollut tiukka vastus Riennolle kautta vuosien. Ottelun panos oli sikäli korkea, että voittajalle irtoaisi kahdella voitolla näin suora SM-sarjapaikka ja karsintaurakka olisi taputeltu. Ottelu alkoi turkulaisittain erittäin lupaavasti, kun Riento pyyhälsi aktiivisen puolustuksen ja muutaman tyylikkään nopean hyökkäyksen päätteeksi jo parhaimmillaan 13p johtoasemaan. Pyrintö kuitenkin kampesi itsensä mukaan ennen kaikkea vahvan irtopallopelin turvin ja kun Riennolle sattui vielä synkkä jakso toisen erän puoliväliin, lähdettiin tauolle näin enää Riennon pisteen johdossa. Jälkimmäistä puoliaikaa tahkottiinkin sitten lähes tasatahtia, enimmäkseen Pyrinnön pienessä johdossa. Riennon pelin flow takkusi, pallo ei tuntunut menevän hyvistäkään paikoista sisään ja levypallopelaamisessa oli isoja haasteita. Vaikka riennottaret nousivat takamatkalta kahdesti vain muutaman pisteen päähän hätyyttelemään Pyrintöä, jäi voitto silti tamperelaisille luvuin 56-67. Ennen kaikkea vastustajan irtopallopelaaminen sekä Teresa Seppälän (29p) kovat ja ottelun lopputulosta ratkottaessa oikea-aikaiset henkilökohtaiset onnistumiset olivat Riennon voiton esteenä.

SM-sarjapaikkaa jouduttiin tavoittelemaan vielä siis kolmannen ottelun kautta. Välissä käytiin taas vähän tankkaamassa ja sitten siirryttiin katsomoon seuraamaan Ringsiden 2 ja JBA:n välistä trilleriä, jota ratkottiin johdon vaihdellessa aivan viime minuuteille saakka. Lopulta JBA kairasi 5p voiton ja pelaajat ehtivät oikaista itsensä muutamaksi minuutiksi ennen kohtaamista Riennon kanssa. Ottelussa Riento johti hienokseltaan koko ajan noin kymmenen pisteen molemmin puolin. Ottelu olisi ollut mahdollista ratkoa selkeästi, mutta väsähtäneenä tuli hieman tavallista enemmän huolimattomuusvirheitä molemmissa kenttäpäädyissä, kun taas JBA lyhyestä tauosta huolimatta jaksoi paahtaa energisesti loppuun saakka.  Kokeneempi turkulaiskaarti varmisti itselleen kuitenkin hiukan heikommallakin peliesityksellä ottelun voiton luvuin 68-51 ja sitä myöden SM-sarjapaikan tulevalle kaudelle.

Tavoite siis saavutettiin ja kotimatkalle lähdettiin hymyssä suin! Turun Riennon lisäksi SM-sarjassa pelaavat kaudella 2018-2019 seuraavat joukkueet: Catz (Lappeenranta), EBT (Espoo), Helmi Basket (Helsinki), HNMKY (Helsinki), Kouvot (Kouvola), Peli-Karhut (Kotka), Ringside (Vantaa), Tampereen Pyrintö ja Tapiolan Honka (Espoo).

SM-sarja alkaa Turun Riennon osalta kotiottelulla Ringside 1 vastaan lauantaina 29.9. Tervetuloa kannustamaan!

PS. Tamperelaisista päästään ottamaan revanssia jo muutaman viikon kuluttua, kun riennottaret lähtevät heti toisella sarjakierroksella takaisin Tampereelle. Let’s get to work!

#turunriennonkoripallo #rientobasketball #youneverplayalone

sv_SESvenska