Ajankohtaista

NINA KALMI JATKAA TURUN RIENNON PÄÄVALMENTAJANA

Turun Riennon Koripallo on solminut jatkosopimuksen edustusjoukkuetta sekä A- ja B-tyttöjä kaudella 2017-2018 luotsanneen Nina Kalmin kanssa, jonka toimenkuva laajenee kattamaan tulevalla kaudella myös seuran C-juniorit. Kalmi koordinoi kaikkien mainittujen ryhmien harjoittelua ja toteuttaa sitä yhdessä seuran muiden valmentajien kanssa. Turun Riennon Koripallossa pyritään tulevalla kaudella luomaan mahdollisimman monelle edellytykset laadukkaaseen päivittäisharjoitteluun. Harjoittelu räätälöidään pelaajien motivaation ja tarpeiden mukaan.

”On ilo jatkaa Riennossa ammattivalmentajana myös kaudella 2018-2019. Tuntuu, että oma projekti on vielä tässä seurassa kesken ja haluan nähdä, miten pitkälle saamme vietyä sekä seuran harjoittelukulttuuria että kilpailullista menestystä.” Kalmi kommentoi. ”Lisäksi seura on hoitanut omat velvoitteensa erinomaisesti. Riennossa on hyvä olla töissä.”

Edustusjoukkue on noussut Kalmin alaisuudessa yhdessä kaudessa sarjan häntäpäästä pudotuspeliviivan tuntumaan. Suurin tekijä menestykselle on ollut kaikkia pelaajia osallistava pelitapa sekä isommalle joukolle jakautunut vastuu. Erityisesti Aada Pekkalainen ja Essi Salminen pelaavat uransa parasta kautta aikuistasolla. Myös päivittäisharjoittelun laatua on pyritty nostamaan koko ajan. ”Toivon mahdollisimman monen edustusjoukkueen pelaajan jatkavan seuraavalle kaudelle. Näissä nuorissa naisissa on paljon potentiaalia kehittyä edelleen urheilijoina ja koripalloilijoina.” Kalmi toteaa.

fiSuomi