Ajankohtaista

Monipuolista harjoittelua Riennon mineille!

 

Lajiharjoittelun lisäksi Riennon koripallon minityttöjen ohjelmaan on syyskuun alusta lähtien kuulunut oheislaji ja yhteistyötä tehdään Turun alueen muiden liikuntaseurojen kanssa. Oheislajiharjoittelun tavoitteena on kehittää tyttöjen fyysisiä ominaisuuksia ja tarjota harjoitteluympäristön vaihtelua. Parhaimmassa herkkyyskausien vaiheessa monipuolinen harjoittelu tähtää laajaan liikemallivarastoon, minkä avulla uusien taitojen oppinen on jatkossa mahdollista ja helpompaa – oli tavoitteena sitten elinikäinen liikuntaharrastus tai huippu-urheilu!

Kauden 2018-2019 yhteistyö on lähtenyt hienosti käyntiin Aurajoen Uinnin kanssa. Minitytöillä on syys-lokakuussa ohjelmassa kerran viikossa, kahdeksan viikon ajan, uintivalmentajien vetämät uintitreenit omien lajitreenien lisäksi. Kiitos Lauri Rautiainen ja Joni Lairola! Uintijakson jälkeen on jo sovittuna kahdeksan viikon telinevoimistelujakso Pyrkivä Gymnasticsin toteuttamana ja keväällä jatketaan uusien lajien parissa.

Monipuolinen harjoittelu vahvistaa tasapuolisesti kehon eri tukirakenteita ja on näin myös tehokkainta vammojen ehkäisyä. Koriksessa on vauhtia ja tilanteita – oheisharjoittelulla valmistetaan keho ottamaan iskut vastaan!

 

Lisäksi yhdessä koetut uuden lajit ja erilaiset treeniympäristöt parantavat sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Erilaisten liikemallien ja lajien oppimisen kautta tavoitteena on vaikuttaa myös lasten liikunnallisen pätevyyden vahvistumiseen, sekä ilon ja innostuksen jatkumiseen. Tärkeää, eikö vaan?

Sari Tättilä – minien valmentaja

 

 

fiSuomi