Ajankohtaista

Mikrojen matkassa OP-Pikkujätissä

Vähän yli kahdenkymmenen mikrotytön ryhmä kahteen joukkueeseen jaettuna suuntasi Perniöön mittelemään taitojaan kivassa pikkuturnauksessa OP-Pikkujätissä maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Kilpasarjassa oli mukana viisi joukkuetta, joten siellä pelattiin vain yksinkertainen sarja. Reservisarjassa saatiin aikaan kunnon turnaus, sillä mukaan oli ilmoittautunut mukavasti yhdeksän joukkuetta.

Lauantain ensimmäiset pelit pelattiin Perniön liikuntahallilla, jossa oli täysi tohina päällä, kun mikrot saapuivat paikalle kymmenen pintaan. Alkuverryttelyt suoritettiin perinteisesti ulkona ja hallin käytävillä kahvijonossa seisovien aikuisten suureksi riemuksi. Riennon minien toisella joukkueella oli ensimmäinen peli samaan aikaan kuin mikrojen kilpasarjalaisilla, joten lämmitteleviä rientolaisia tuntui olevan joka suunnassa.

Kilpasarjalaisten ensimmäinen kierros meni vähän kipsissä ja LePy antoi tytöillemme kunnon oppitunnin suoraviivaisesta hyökkäyspelaamisesta. Reservijoukkue sen sijaan piti yleisöä jännityksessä loppuun asti ja päätti hävitä oman LePy-pelinsä vain pisteellä. Otteluiden väliaika meni sen sijaan huoltojoukoilla oikein mukavasti, sillä Perniön kuuluisat yönakit tulivat sopivasti myyntiin ja menekki oli taattu.

Toinen pelikierros oli molemmilla joukkueilla parempi. Kilpasarjalaisten kipsi oli murentunut ja joukkue laittoi Salon Vilppaan todella ahtaalle. Ensimmäistä kertaa kauden aikana Salo joutui tekemään todella hartiavoimin töitä tyttöjämme vastaan. Valitettavasti salolaiset onnistuivat punnertamaan voiton pienellä marginaalilla. Reservisarjan joukkue puolestaan otti pisteet Rauma Basketilta selvin numeroin.

Toinen kierros oli ohi sopivan aikaisin ja illan discoon oli riittävästi aikaa valmistautua. Suurin osa tytöistä käytti ajan kuitenkin piiloleikkiin ja yksi jos toinenkin oli tyttö kasassa pulpetin alla tai piilossa makuualustan ja makuupussin alla.

Turnausyö sujui ilmeisen mukavasti, olihan päävalmentaja menettänyt äänensä eikä discoon ollut päätynyt kukaan. Se, mitä oli tapahtunut yön aikana, jäi salaisuudeksi ainakin huoltojoukoille, jotka lähtivät sunnuntaina ajelemaan pimeän turvin kohti Perniötä nakin kiilto silmissä, olihan ensimmäinen peli jo kello kahdeksalta.

Kilpajoukkueella oli sunnuntaina kaksi peliä ja vastaan tulivat sekä Helmi Basket että LoU Basket. Molemmat pelasivat aktiivista ja vauhdikasta koripalloa. Otteluissa oli hyvä tunnelma ja kannustus, mutta se ei valitettavasti riittänyt tällä kertaa. Mikrojen kilpasarjalaiset hävisivät hyvät ottelut pienten nukahtamisjaksojen takia, kun keskittyminen ei ihan kantanut koko matsia. Opimme kuitenkin otteluista paljon ja pelaajat kehittyivät kohdatessaan uudenlaisia tilanteita.

Reservijoukkueen päivään kuului myös kaksi peliä. Vastassa oli ensin Salon Vilpas ja viimeisessä pelissä pelattiin revanssiottelu LePyä vastaan. Yöjuoksu oli kuitenkin kuluttanut reserviläistenkin voimat ja tällä kertaa toinen turnauspäivä oli mollivoittoinen myös tälle joukkueelle.

Turnaus oli kokonaisuutena kuitenkin positiivisesti sävyttynyt. Huoltojoukot, jotka joutuivat valmistautumatta tuleen, onnistuivat ruokkimaan ja pitämään joukkueen jäsenet kasassa. Kilpajoukkue kokeili menestyksekkäästi vähemmän tunnettua ns. hiljaisen valmennuksen metodia. Tytöillä ja aikuisilla oli hauskaa, kuten turnauksissa aina. Kyllä ensi vuonnakin Perniöön kannattaa lähteä!

Nimim. TT