Juniorit

Kaudella 2022-2023 Turun Riennolla on junioreille toimintaa  alakouluikäisissä ja sitä nuoremmissa (2011-2018 syntyneet). Treeniryhmiä on kaksi ja treenit ovat tiistaisin, ja vanhemmilla myös keskiviikkoisin.

Tarjoamme jokaiselle koripallosta kiinnostuneelle mahdollisuuden osallistua harjoitteluun toiveidensa mukaisesti. Harraste- ja kilparyhmiä perustetaan mahdollisuuksien ja kiinnostuksen mukaan. Seuran tavoitteisiin kuuluu tavoite tarjota kaikille mahdollisuus harrastaa koripalloa tavoitteidensa ja taitojensa edellyttämällä tasolla.

”You never play alone” -hengen mukaisesti joukkueemme tekevät keskenään yhteistyötä yli ikärajojen. Muihin pelaajiin tutustutaan esimerkiksi yhdistetyn harjoittelun ja pelaamisen myötä.